Hippolyten näyttelyhaku pähkinänkuoressa

  • Haku on kaksi kertaa vuodessa, huhtikuussa ja lokakuussa. Näyttelyaikoja haetaan noin 1,5 vuotta etukäteen ja nyt haettavana ovat ajat syksylle 2026.
  • Hakemuksia tulee vuosittain keskimäärin noin 200 kappaletta
  • Näyttelyt valitaan avoimen haun perusteella vertaisarviointina
  • Haku on auki keskiviikkoon 30.4. klo 23:59 asti.
  • Hakemukset jätetään sähköisellä lomakkeella määräaikaan mennessä. Emme ota vastaan sähköpostilla tai postitse lähetettyjä hakemuksia. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Kuka voi hakea

  • Kaikki ammatillisesti toimijat taiteilijat, taiteilijaryhmät sekä kuraattorit voivat hakea valmiilla näyttelykonseptilla.
  • Valokuvataiteella on näyttelyohjelmistossa tärkeä rooli, joten ehdotuksilta toivotaan yhteyttä valokuvaan tai valokuvan laajennettuun kenttään enemmän kuin viitteellisesti.
  • Hakijalle voidaan myöntää uusi näyttelyaika Valokuvagalleria Hippolyteen, kun edellisen näyttelyn ja haettavan näyttelyajan välillä on kulunut 5 vuotta.
  • Kannustamme hakemaan näyttelyaikaa, oli urasi sitten vasta alussa tai olet jo pidempään toiminut kokenut taiteilija. Toivotamme tervetulleeksi moninaisen hakijakunnan.


Näyttelytilat ja -maksut

Hippolyte jakautuu kahteen eri tilaan: suureen näyttelytilaan, Valokuvagalleria Hippolyteen (n. 72 m²) sekä pieneen näyttelytilaan Hippolyte Studioon (n. 13 m²). Suuresta näyttelytilasta on avoin yhteys parvella sijaitsevaan Valokuvataiteilijoiden liiton toimistoon, joka tulee huomioida teosten äänimaailmassa. Studiossa esillä olevien teosten äänet tulee ohjata kuulokkeisiin

Vuonna 2025 näyttelytila on ollut taiteilijoille vuokraton. Näyttelytilan vuokra määrittyy kuitenkin aina vuoden alussa vuosittaisten avustuspäätösten perusteella. Mikäli liiton avustus ja muut tulolähteet pysyvät ennallaan, tila säilyy vuokrattomana.

Alla olevat maksimivuokrat koskevat haussa olevia näyttelyaikoja: 

Valokuvataiteilijoiden liiton jäsenet:
Valokuvagalleria Hippolyte: 650 €
Hippolyte Studio: 280 €
Molemmat tilat: 930 €

Muut:
Valokuvagalleria Hippolyte: 1000 €
Hippolyte Studio: 280 €
Molemmat tilat: 1280 € 

Valokuvataiteilijoiden liitto pidättää oikeuden mahdollisiin alv-muutoksiin koskien näyttelynmaksuja.


Ohjeet hakemiseen

Syyskaudelle 2026 on haussa näyttelyajat elokuusta joulukuuhun. Näyttelyajan pituus on pääsääntöisesti 4-5 viikkoa, johon sisältyvät myös ripustus-, purku- ja avajaispäivät.

Näyttelyaikaa haetaan sähköisellä lomakkeella. Yhdellä hakemuksella voi hakea joko Galleriaan, Studioon tai molempiin (koko tila). Hakemus tulee kohdistaa yhteen näistä tiloista.

Sähköiseen lomakkeeseen tulee liittääyhtenä pdf-tiedostona näyttelyhakemus (max. 10 sivua), johon sisällytetään seuraavat osat:

  • Tiivis näyttelysuunnitelma 1 sivu (A4), jossa esitellään selkeästi näyttelyidea ja käytännön toteutus.
  • Näyttelykokonaisuutta tukevat kuvanäytteet (max.10 kpl). Nämä voivat olla kuvia aiemmasta tuotannosta tai muita näyttelysuunnitelmaa tukevia kuvia (luonnokset).
  • Tiivistetty ansioluettelo

Näyttelyidean ja sisällön avaaminen on olennainen osa hakemusta.Hakemustekstissä tulee avata ehdotetun näyttelyn suhdetta valokuvataiteeseen tai valokuvan laajennettuun kenttään, silloin kun se ei ole ilmeinen.

Pyydämme myös kertomaan, mikäli tiedät jo nyt tai olet suunnitellut, että ehdottamasi näyttely tulee esille muualla pääkaupunkiseudulla. Toivomme näyttelyohjelmistoomme kokonaisuuksia, joita ei ole aiemmin esitetty pääkaupunkiseudulla.

Tultuaan valituksi taiteilija sitoutuu olemaan pitämättä saman sisältöistä yksityisnäyttelyä pääkaupunkiseudulla 12 kuukauden aikana ennen näyttelyn alkua ja sen aikana.


Hakemusten käsittely

Näyttelyhakemukset käsittelee 3–5-jäseninen näyttelytoimikunta, joka koostuu Valokuvataiteilijoiden liiton hallituksen nimittämistä jäsenistä. Lisäksi hakemusten arviointiin kutsutaan mukaan aina kaksi vierailevaa arvioitsijaa; vaihtuva jäsen sekä ulkopuolinen asiantuntija. Näyttelytoimikunnan päätöksistä tullaan ilmoittamaan kaikille hakijoille sähköpostitse juhannukseen mennessä.


Tarkemmat hakuohjeet ja lisätiedot löydät verkkosivuiltamme täältä. Linkin sähköiseen hakemukseen löydät sivun alalaidasta. Varmistathan, että olet lukenut huolellisesti kaikki tiedot ennen hakemuksesi lähettämistä! 

Kannattaa tutustua myös Usein kysytyt kysymykset osioomme, jossa lisätietoja hakuprosessista!


Tiedustelut:
Näyttelyvastaava Anna Airaksinen
anna.airaksinen@hippolyte.fi, p. +358 50 379 9036