Suomen Taiteilijaseura – 160 vuotta kuvataiteen puolesta
Puolentoista vuosisadan pituisen historiansa aikana Suomen Taiteilijaseura on kasvanut kaikkien taiteenalojen yhteenliittymästä nykyaikaiseksi kuvataiteen edunvalvojaksi. Seuran historian vaiheet nivoutuvat suomalaisen taide-elämän murroskohtiin. Seura on toiminut aloitteentekijänä useissa taidepoliittisissa avauksissa ja uudistuksissa.
16 taiteilijan, kulttuurihenkilön ja tieteentekijän seurue perusti Suomen Taiteilijaseura – Konstnärsgillet i Finland -järjestön 3. toukokuuta 1864. Tavoitteena oli yhdistää kulttuurin eri aloja, ja seuran jäseniksi otettiin kuvataiteilijoiden lisäksi kirjailijoita, arkkitehtejä, säveltäjiä ja taiteen ystäviä. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kirjailija ja valtioneuvos Zachris Topelius (1818–1898), joka hoiti tehtävää 25 vuoden ajan.
Vuonna 1893 seura järjesti ensimmäistä kertaa Suomen Taiteilijain näyttelyn, joka sittemmin tunnettiin nimellä Taiteilijat. Viimeinen, 119. Taiteilijat-näyttely, järjestettiin Helsingin Taidehallissa vuonna 2014.
Seuran alkuvuosina suomalainen kuvataide koki suuren nousun. Vuosisadan vaihteessa koettu taiteen kultakausi huipentui menestykseen Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900. Kuvataide kohotti suomalaista itsetuntoa ja loi kansallisidentiteettiä maan itsenäistymisen edellä. Suomen Taiteilijaseura yhdisti suomen- ja ruotsinkielisiä taidepiirejä sekä nuoria ja varttuneen polven taiteilijoita.
Vuosisadan alkuvuosina taiteilijoiden määrä oli lisääntynyt huomattavasti. Samalla taidemarkkinat kuitenkin lamaantuivat ja taiteilijoiden sosiaalinen asema oli huono. Suomen Taiteilijaseura painatti vuonna 1923 ensimmäisen taiteilijamatrikkelin, jossa esiteltiin noin 800 suomalaista taiteilijaa. Nykyään matrikkeli ilmestyy verkossa osoitteessa www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi.
Samana vuonna seura teki esityksen valtion ylimääräisten eläkkeiden saamiseksi taiteilijoille. Kuudesta anotusta eläkkeestä taiteilijaeläke myönnettiin taidemaalari Maria Wiikille. Nykyään taiteilijaeläkettä maksetaan kuukausittain noin tuhannelle taiteilijalle.
Vuonna 1928 Helsinkiin valmistui Taidehalli, jonka rakentamisessa Suomen Taiteilijaseura oli aloitteellinen. Taidehalli syntyi taiteilijoiden keskuudessa heränneestä tarpeesta saada uusi tila vaihtuville näyttelyille.
Suomen Taiteilijaseurasta tuli valtakunnallinen keskusjärjestö vuonna 1952. Samalla se muuttui yleisestä taiteilijajärjestöstä kuvataiteilijoiden järjestöksi. Seuran jäsenjärjestöt olivat Taidemaalariliitto, Suomen Kuvanveistäjäliitto, Suomen Taidegraafikot ja Suomen Kuvataidejärjestöjen liitto. Organisaatio ammattimaistui.
Keskusjärjestön alkuvuosien tavoitteisiin kuuluivat taiteilijan aseman parantaminen kuntien ja valtion rakennushankkeiden kaunistamisen myötä, valtion valtakunnallisen taide-elimen luominen, taidevalistus monissa eri muodoissa sekä työhuonetilanteen ja taiteilijoiden sosiaaliturvan parantaminen.
Seuran aloitteesta rakennettu Tapiolan ateljeetalo valmistui marraskuussa 1955 osaltaan helpottamaan kuvataiteilijoiden työhuonepulaa. Pian seurasivat Oulunkylän ateljeetalo ja Tampereen ateljeetalo. Vuonna 1990 seuran ateljee- ja kiinteistötoiminta eriytettiin Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiölle, jonka kiinteistöjen kokonaispinta-ala on nykyään yli 10 000 neliömetriä.
Taiteilijoiden turvaa tiukoissa tilanteissa on lisännyt myös Kuvataiteilijain huoltosäätiö, joka perustettiin opetusministeriön ja Suomen Taiteilijaseuran yhteistyönä vuonna 1958. Säätiö on toiminnassa edelleen.
Vuonna 1964 seura täytti sata vuotta. Puoluepolitiikka vaikutti voimakkaasti suomalaiseen yhteiskuntaan ja taide-elämään 1960-luvulla. 1967 perustettu vasemmistolaisten kuvataiteilijoiden ammattiliitto Suomen Kuvataiteilijoiden Ammattiyhdistys (SKA) kritisoi Suomen Taiteilijaseuraa ja sen taidekäsitystä, jota pidettiin porvarillisena ja konservatiivisena. 1970-luvulla SKA:n jäseniä nimitettiin Suomen Taiteilijaseuran johtopaikoille, ja seuran piirissä vaalittiin käsitystä taiteesta sekä ideologisesti itsenäisenä että yhteiskunnallisena vaikutustekijänä. Nykyään Suomen Taiteilijaseura on poliittisesti sitoutumaton järjestö.
1987 Kustannus Oy Taide ja Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry eriytettiin Suomen Taiteilijaseurasta. Vuonna 1990 seura oli mukana perustamassa Suomen New Yorkin kulttuuri-instituuttia.
1980-luvulla syntyi kaksi uutta taiteilijajärjestöä. Taiteidenvälinen yhdistys Muu ry perustettiin 1987 ja Valokuvataiteilijoiden Liitto vuotta myöhemmin. Uusia tekniikoita hyödyntävien taiteilijoiden määrä kasvoi. Valokuvataiteilijoiden Liitto liittyi Suomen Taiteilijaseuran jäseneksi vuonna 1994 ja Muu ry 2001.
1980-luvun lopussa organisaation rakennetta ja hallintoa kevennettiin huomattavasta. Organisaatiouudistuksen seurauksena seuran päätehtäviksi jäivät kuvataiteilijan toimeentuloon ja ammatillisiin kysymyksiin sekä näyttelytoimintaan profiloituminen. Muita painopistealueita olivat vaikuttaminen kuntatasolla työtila-asioihin ja prosenttiperiaatteeseen sekä kansainvälinen toiminta.
1990-luvulla yksi Taiteilijaseuran kärkihankkeista olivat näyttökorvausapurahat. Kyse on kuuden kuukauden työskentelyapurahoista, jotka oli aluksi tarkoitettu kuvataiteilijoille, valokuvataiteilijoille ja taideteollisuuden tekijöille. Nykyään alakohtaisia taiteilijaryhmiä on jo kahdeksan.
2000-luvun alku merkitsi Taiteilijaseuralle keskittymistä suuriin ja aikaa vieviin edunvalvonnan tehtäviin. Huomattavia ponnistuksia oli vaikuttaminen kuvataiteen apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvaa koskevaan uudistukseen, jonka myötä taiteilijoita ei enää rinnastettu yrittäjiin työttömyysturvassa.
2000-luvulla seuran puheenjohtajina ovat toimineet kuvataiteilijat Kari Jylhä, Elena Näsänen, Juha Okko, Hanna Ojamo, Satu-Minna Suorajärvi, Markus Renvall ja Teemu Mäki.
2010-luvulla Suomen Taiteilijaseurassa on korostettu erityisesti kuvataiteilijan ammattitaidon laventamista ja jatkokoulutuksen mahdollisuuksia. Eteenpäin on viety myös pitkäkestoista tavoitetta prosenttiperiaatteen edistämisestä.
Taiteilijaseura on halunnut kehittää kuvataiteilijoiden tulonmuodostusta monipuolisesti ja taiteilijalähtöisesti. Esimerkiksi koulutuksen ja viestinnän avulla taiteilijoille on tarjottu mahdollisuuksia kehittää ja laajentaa taiteellisesta työstä saatavan toimeentuloon määrää.
Seuran tarkoitus on valtakunnallisena kuvataiteen yhdistysten keskusjärjestönä edistää suomalaista kuvataidetta sekä valvoa taiteilijan ammatillisia ja sosiaalisia etuja. Viime vuosina tätä tehtävää on toteutettu erityisesti edistämällä kuvataiteen alan korvauskäytäntöjä, kuten näyttelypalkkiomallia, sekä taiteellisen työn tekemisen edellytyksiä ja laajemmin vahvistamalla kuvataidekentän rakenteita.