Ensi vuonna kulttuurin kentällä nähdään tuhoja. Valtion kulttuuribudjettiin tehdyt rahoitusleikkaukset tulevat kuvataiteen alalla heikentämään monien gallerioiden ja taidemuseoiden näyttelytoimintamahdollisuuksia. Lisäksi leikkaukset vaikuttavat kuvataideorganisaatioissa esimerkiksi taiteen myyntiin sekä kansainvälisyystyöhön.
Kulttuurileikkauksissa on pyritty suojaamaan tekijöitä, mikä tarkoittaa kuvataiteen alalla esimerkiksi hiljattain käyttöön otetun ja toimivaksi todetun näyttelypalkkiomallin jatkumista ainakin toistaiseksi. Tekijöiden sijaan leikkaukset kohdentuvatkin muun muassa organisaatioihin. Kuitenkin, kun organisaatioilta leikataan, vaikutusten kohteena ovat aina yleisöjen lisäksi myös tekijät. Taiteen esittämisen, välittämisen ja viennin edellytyksiä ei taiteilijoilla ole ilman ammattimaisesti toimivia yhteisöjä.
Erityisen huolissani olen valtakunnallisten yhteisöjen toiminta-avustusmäärärahojen leikkaamisesta jopa 20%:lla. Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa näistä määrärahoista Suomen Taiteilijaseuran lisäksi monia muita eri taiteenalojen merkittäviä katto-organisaatioita, jotka vastaavat toimialansa strategisesta kehittämisestä.
Jaettu tahtotila lienee, että myös kulttuurin toimiala osallistuu omalla erityisosaamisellaan yhteisten haasteiden, kuten kestävyysmurroksen ja taloudellisen kilpailukyvyn, ratkaisemiseen. Toimialan reaktiokyky tässä suhteessa kuitenkin heikkenee, jos kehittäjäorganisaatioiden toimintaedellytyksiä haperretaan. On kyse osasten suhteesta toisiinsa. Tämän kokonaisuuden hahmottaminen vaatii nyt leikkauksista vastuussa olevilta halua ja kykyä arvioida leikkaustoimien vaikutuksia tosissaan.
Olemme Suomen Taiteilijaseurassa korostaneet kuluneen vuoden aikana kaikissa kohtaamisissamme päättäjien ja virkakunnan kanssa vaikutusarvioinnin merkitystä. Sakset kädessä ei saa juosta, varsinkaan pimeässä. Tämänhetkisillä leikkauksilla on valtavia vaikutuksia koko suomalaiseen kulttuuripolitiikkaan, mahdollisesti vuosikymmeniksi eteenpäin. Kulttuuripoliittinen selonteko on arvokas työkalu alan tulevaisuusvision luomisessa, mutta se ei riittävällä tavalla keskustele nykyhetken leikkauspolitiikan kanssa, joka vie pohjaa selonteon valoisilta näkymiltä.
Vaikutusarviointi tukee tiedolla johtamista, ja tulevaisuutta koskevaa tietoa voi ja pitää ennakoida. Vaikutusarviointi myös lisää päätösten läpinäkyvyyttä ja leikkausten kohteena olevien yhdenvertaisuutta. Ei ole kenenkään etu, jos leikkauksia tehdään tai korjaillaan sen mukaan, mistä suunnasta kulloinkin huutoa kuuluu.
Kun Museovirasto lokakuussa ilmoitti joutuvansa leikkausten vuoksi sulkemaan Seurasaaren ulkomuseon ja muita suosittuja yleisökohteitaan, herätti se äänekästä julkista vastustusta. Yleisön kapina oli hieno ja tärkeä muistutus suomalaisten vahvasta kulttuurisuhteesta, ja olen iloinen, että nämä kohteet saavat jatkaa aukioloaan. Budjetointiprosessille ei kuitenkaan tyylipisteitä ropise. Vastustuksen seurauksena hallitus etsi Museovirastolle miljoona euroa lisää rahaa kulttuuribudjetin sisältä, tarkemmin sanoen taiteen ja kulttuurin edistämisen avustuksista, eli kulttuuritilojen investointiavustuksista. Kestävää ja pitkäjänteistä kulttuuripolitiikkaa ei synny, jos saksia ohjaa huuto. Kaikkien äänet eivät kuulu yhteiskunnassa tasapuolisesti, ja marginaalit ovat marginaalissa myös vaikuttamisessa.
Ensi vuosi on vasta esimakua vuosille 2026 ja 2027 kaavailluista kulttuurileikkauksista. Nämä leikkaukset on kuitenkin vielä mahdollista peruuttaa puoliväliriihessä. Leikkausten kohdentaminen on arvovalinta, kulttuurista leikkaaminen ei ole välttämätöntä. Päinvastoin viisautta olisi panostaa uutta luovaan, kestävään ja toivoa synnyttävään toimialaan - kulttuuriin.
Kulttuurin puolesta ja leikkauksia vastaan voi osoittaa mieltään esimerkiksi allekirjoittamalla Sakset seis! -adressin.
Annukka Vähäsöyrinki
Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja