Suomen Taiteilijaseura juhli 160-vuotisjuhlaa kuvataiteilijoiden ja kutsuvieraiden kanssa perjantaina 3.5.2024 Bio Rex -salissa Lasipalatsissa. Juhlan avasivat puheenjohtaja Teemu Mäen avaussanat.
Hyvää iltapäivää kaikille… ja tervetuloa synttäreille.
Minä olen Teemu Mäki, Suomen Taiteilijaseuran hallituksen puheenjohtaja.
Suomen Taiteilijaseura, tuttavallisemmin STS, perustettiin 3. toukokuuta 1864. Täytämme siis tänään 160 vuotta. Minusta se on ihmeellistä. Toisaalta, historiaa ajatellen on myös loogista, että Suomen Taiteilijaseura on yli 50 vuotta vanhempi kuin Suomen valtio, sillä suomalainen taide syntyi ennen Suomea — ja taiteella oli tärkeä rooli Suomen idean ja suomalaisen identiteetin luojana.
Vuonna 1864 kuvataide oli maalaustaidetta, taidegrafiikkaa ja kuvanveistoa, siinä kaikki. Kuvataide on sittemmin kehittynyt hämmästyttävän monipuoliseen suuntaan. Valokuvataide, installaatiotaide, performanssitaide, videotaide, äänitaide, osallistava yhteisötaide ja monet muut nykytaiteen muodot on toivotettu tervetulleeksi kuvataiteen katon alle — tai ne ovat syntyneet tämän katon alla. Olen ylpeä ja iloinen tästä avoimuudesta.
Suomen Taiteilijaseura on kattojärjestö, jolla on kuusi jäsentä: Kuvanveistäjäliitto, Muu ry, Taidegraafikot, Taidemaalariliitto, Suomen kuvataidejärjestöjen liitto ja Valokuvataiteilijoiden liitto. Me edustamme 3200 kuvataiteilijaa, eli käytännössä kaikkia Suomessa toimivia ammattikuvataiteilijoita — heidän kansallisuudestaan riippumatta.
Nuorena taiteilijana pidin tätä itsestäänselvyytenä, mutta nykyään ymmärrän, että se on… saavutus. Monissa muissa maissa vain pieni vähemmistö kuvataiteilijoista kuuluu mihinkään liittoon. Monissa maissa on myös monia keskenään verisesti kilpailevia liittoja. Joissakin maissa ei ole mitään kuvataiteilijoita edustavaa järjestöä.
No, mihin tätä puljua tarvitaan? Mikä on Suomen Taiteilijaseuran tehtävä?
Alkuvuosina Taiteilijaseura oli lähinnä taiteilijoiden keskustelukerho. Ei ollut nettiä, ei edes puhelinta, joten fyysiset kokoontumiset olivat kovasti tarpeen. Taiteilijaseura oli myös innokas taidenäyttelyiden järjestäjä. Nykyään järjestämme vain Nuorten näyttelyn, kolmen vuoden välein. Painopiste on toisaalla.
Nykyään tärkein tehtävämme on KUVATAITEILIJOIDEN EDUNVALVONTA.
Se voi kuulostaa tylsältä tai kolkolta, mutta oikeasti se on hauskaa ja innostavaa puuhaa. Se ei ole itsekästä puuhaa: emme aja taiteilijoiden etua muiden kustannuksella, vaan me puolustamme taiteen vapautta ja taiteilijoiden oikeutta hyviin työehtoihin ja kohtuulliseen toimeentuloon.
On hyvä muistaa, että jos Taiteilijaseuraa ja sen jäsenliittoja ei olisi, kukaan ei välttämättä edistäisi kuvataiteilijoiden asioita Suomessa. Ainakaan etumme ja oikeutemme eivät olisi minkään järjestön asialistalla.
Toinen tehtävämme on VIESTINTÄ — TAITEILIJALTA TAITEILIJALLE JA TAITEEN RAKASTAJILLE. Suomalaiset kuvataiteilijat ovat yhteydessä toisiinsa Taiteilijaseuran ja sen jäsenjärjestöjen kautta. Me jaamme tietoa taiteesta — jäsenkirjeiden kautta taiteilijoille, ja Taiteilija-lehden sekä Taide-lehden kautta heidän lisäkseen myös koko kansalle.
Kolmas tehtävämme on TAITEEN ASEMAN VAHVISTAMINEN. Haluamme, että taiteesta tulee nykyistäkin tärkeämpi osa suomalaista yhteiskuntaa. Taide ei ole koriste. Taide ei ole luksusta, johon kannattaa törsätä vasta, kun vaurautta on niin paljon, ettei tiedä mihin sen kaiken tunkisi. Sen sijaan taide on… kriittisen ajattelun ja kriittisen keskustelun erityisen vapaa, joustava ja monipuolinen muoto. Siksi taide on elintärkeä demokratialle ja avoimelle yhteiskunnalle.
Ei ole sattumaa, että kun Vladimir Putin nousi valtaan Venäjällä, hän ensi töikseen alkoi takoa sekä taiteesta että tiedotusvälineistä itselleen sokeasti kuuliaisia.
Suomessa sananvapaus on onneksi hyvällä tolalla: jokainen voi täällä ilmaista itseään miten lystää. Ja se on turvallista. Mutta se ei riitä: jotta sananvapaus oikeasti toteutuU, ei riitä että saa ilmaista itseään. Pitää olla myös mahdollisuus saada siihen koulutusta ja mahdollisuus tulla kuulluksi ja otetuksi vakavasti. Siksi taidetta ja muuta yhteiskunnallista keskustelua ei pidä jättää vain markkinavoimien varaan, vaan meidän pitää ylläpitää ja kehittää rakenteita, joiden avulla monipuolinen ja moniääninen yhteiskunnallinen keskustelu oikeasti toteutuu — myös taiteessa.
Taide on merkittävä osa kansantaloutta. Se on pitkälle jalostettua ja keskivertoa ekologisempaa tuotantoa. Taide työllistää paljon ihmisiä — enemmän kuin vaikkapa suomalainen maa- ja metsätalous yhteensä. Taide on myös tuotannonala, joka ei hevin karkaa ulkomaille halvimman työvoiman perässä. Ja taide on talouden nopeimmin kasvavia sektoreita.
Taiteella on suuret, myönteiset hyvinvointivaikutukset. Taide tuottaa pidempää ikää, parempaa kehon- ja mielen terveyttä. Taide estää syrjäytymistä, voimauttaa vähemmistöjä, lisää sosiaalista koheesiota ja eri ihmisryhmien välistä, rauhanomaista vuorovaikutusta. Taiteilijoiden ei tarvitse pelätä tälläistä hyvinvointipuhetta. En usko sen vähentävän taiteen vapautta ja itsenäisyyttä. Taiteen itseisarvosta jankuttamisen sijaan, meidän on hyvä tutkia ja kehittää niitä moninaisia tapoja, joilla taide tuottaa hyvää elämää. Hyvinvointia on taiteen avulla viihtyisäksi muokattu kaupunkitila. Mutta vielä tärkeämpi hyvinvoinnin muoto on jokaisen ihmisen mahdollisuus tutkia pelkojaan ja unelmiaan taidetta nauttimalla, mahdollisuus katsoa peiliin katsomalla taidetta, ja mahdollisuus ilmaista ja kehittää omia tunteitaan, ajatuksiaan ja arvojaan tekemällä taidetta tai kuluttamalla taidetta.
Ja aivan kuten vuonna 1864, taide on tänäänkin yksi keskeisimmistä tavoista, joilla Suomen ja suomalaisten identiteettiä pidetään yllä — eikä vain pidetä yllä, vaan myös päivitetään. Taiteen kautta me mietimme… mitä on hyvä elämä, mitä me haluamme olla… ja millaisen maailman haluamme luoda?
Helsingissä, 3.5.2024,
Teemu Mäki