Suomen Taiteilijaseuran opetus- ja kulttuuriministeriöltä saama toiminta-avustus on laskenut yhteensä 30 % eli 70 000 € vuosien 2024–2025 aikana. Leikkaukset heikentävät seuran toimintaedellytyksiä merkittävästi, mutta Suomen Taiteilijaseura jatkaa tavoitteellista työtään kuvataiteilijoiden puolesta myös muuttuneessa tilanteessa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut päätöksensä taiteen ja kulttuurin alan valtakunnallisten yhteisöjen toiminta-avustuksista vuodelle 2025. Ministeriö on Suomen Taiteilijaseuran päärahoittaja.
Seuran toiminta-avustusta leikattiin 25 % suhteessa edellisvuoteen, jolloin pudotusta tuli jo 8 %. Yhteensä vuosina 2024–2024 seuran toiminta-avustus on laskenut 30 % eli 70 000 €. Aikaisemmat leikkaukset ovat jo johtaneet henkilötyövuosien alentamiseen sekä seuran palveluiden, kuten viestinnän ja oikeudellisen neuvonnan supistamiseen.
- Leikkaukset ovat terävä ja syvä viilto ydintoimintoihimme. Muiden valtakunnallisten yhteisöjen tavoin Suomen Taiteilijaseuran tehtävänä on alan kehittäminen. Valtakunnalliset yhteisöt ovat usein omien taiteenalojensa katto- ja asiantuntijajärjestöjä, jotka toteuttavat esimerkiksi alan edunvalvontaa sekä vastaavat tiedontuotannosta. Työn tavoitteena on edistää taiteen tekijöiden toimintaedellytyksiä ja taiteen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Nämä leikkaukset vahingoittavat siis kulttuurialan ydintä, toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki kertoo.
Visuaalisten alojen saralla myös moni muu keskeinen toimija, kuten esimerkiksi Frame Finland, AV-Arkki ja Helsingin Taidehalli joutuivat opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusleikkausten kohteeksi.
Kuvataiteilijoiden edunvalvonta jatkuu
Suomen Taiteilijaseura tiedottaa uusien leikkausten vaikutuksista seuran toimintaan ja palveluihin erikseen mahdollisimman pian, kun päätökset on tehty.
- Tässä tilanteessa pidämme kiinni perustehtävästämme ja keskitymme jatkamaan poliittista vaikuttamistyötämme kuvataiteilijoiden puolesta. Kulttuurialan vahva ja peräänantamaton edunvalvonta on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Tällä hetkellä ajankohtaisia vaikuttamisen paikkoja ovat kuntavaalit sekä hallituksen puoliväliriihi, Vähäsöyrinki toteaa.
Yhteystiedot:
Toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki
0400 773 105
annukka.vahasoyrinki@artists.fi