Suomen Taiteilijaseura selvitti hallituksen budjettiesityksen vaikutuksia kuvataiteen toimialalle. Leikkaus kulttuurista on pettymys, ja ristiriidassa hallituksen omien kulttuuripoliittisten tavoitteiden kanssa. Yhdessä kuntien valtionosuuksien indeksijäädytysten ja sosiaaliturvaan kohdistuvien leikkausten kanssa kerrannaisvaikutukset kulttuurin kenttään ovat merkittävät.

Hallituksen budjettiesityksessä taiteen ja kulttuurin rahoitus laskee vuonna 2024. Leikkaukset perustuvat yhtäältä hallitusohjelmaan, toisaalta rahapelituottoja koskevan kompensaation tasomuutokseen. Yhteensä kulttuurin rahoitus alenee reilut 8 M€.

Tämän lisäksi kulttuurin määrärahat pienenevät tiettyjen määräaikaisten ja kertaluontoisten rahoitusten loppuessa, merkittävimpänä päättyvänä tukena koronaelpymiseen osoitettu kulttuuri- ja luovien alojen rakennetuki (vaikutus kokonaisuuteen -6 M€).

Leikkauksia tulee kohdistumaan sekä opetus- ja kulttuuriministeriön että Taiteen edistämiskeskuksen jakamiin apurahoihin ja avustuksiin. Kokonaisuudessaan Taiken apurahoihin ja avustuksiin esitetään noin 5 % vähemmän määrärahoja kuin vuonna 2023, eli euromääräisesti 1,3 M€. Leikkaukset tulevat tämänhetkisten tietojen mukaan koskemaan yhteisöjen toiminta-avustuksia, erityisavustuksia, kohdeavustuksia ja alueiden apurahoja.

Kuvataiteen toimialan näkökulmasta Taiken rahoitusleikkaukset ovat vakava isku. Esimerkiksi kohdeapurahat ovat kuvataiteilijoille tärkeä tukimuoto ja moni kuvataideyhteisö on riippuvainen Taiken rahoituksesta. Kuvataiteen yhteisöt pitävät pienin resurssein yllä kuvataiteen jo entisestään heiveröisiä rakenteita sekä lisäävät taiteen alueellista saavutettavuutta. Kuvataiteen yhteisöt saavat nykyisin vain noin kymmenesosan Taiken yhteisöavustuksista. Taike päättää itse leikkauksen kohdistumisesta.

-Leikkausten sijaan kuvataiteen yhteisöt tarvitsisivat kipeästi panostuksia, jotta ne pystyvät luomaan kasvun malleja ja kehittämään esimerkiksi taiteen myyntiä, vientiä ja digitalisaatiota, Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki sanoo.

Leikkaukset eivät ulotu taiteilija-apurahoihin, taiteilijaeläkkeisiin tai näyttöapurahoihin, jotka ovat erillisen lain suojassa. Taiteilija-apurahoihin ja -eläkkeisiin on tulossa tavanomainen indeksikorotus.

Myös opetus- ja kulttuuriministeriön jakamiin valtionavustuksiin kohdistuu ensi vuonna leikkauksia. Esimerkiksi taiteen ja kulttuurin valtakunnallisten yhteisöjen toimintaan myönnettiin kuluvana vuonna yhteensä 10 484 000 €, kun ensi vuodelle budjetoitu määräraha on opetus- ja kulttuuriministeriön osalta 9 765 000 €.

Isossa kuvassa leikkaukset koskevat ennen kaikkea taiteen ja kulttuurin vapaata kenttää. Valtionosuusjärjestelmään tehdään odotettua alhaisemmat indeksikorotukset.

Huolestuttavaa on, että OKM:n valtionavustuksiin on hallitusohjelmassa kaavailtu tuleville vuosille vieläkin suurempia leikkauksia: 25 miljoonaa euroa vuonna 2025, 50 miljoonaa vuonna 2026 ja sen jälkeen taso päätetään puoliväliriihessä. Kulttuurialaan vaikuttavat myös kuntien valtionosuuksien indeksijäädytykset, mikä saattaa heikentää kuntien mahdollisuuksia tukea kulttuuria, sekä sosiaaliturvan ja asumistuen leikkaukset, jotka vaikuttavat monen kulttuurialan tekijän talouteen.

- Orpon hallitusohjelmassa todetaan osuvasti, että kulttuurialan kasvu tukee koko yhteiskuntaa vahvistaen sen hyvinvointia, luovuutta ja kestävyyttä. Leikkaus kulttuurista on pettymys, ja ristiriidassa hallituksen omien kulttuuripoliittisten tavoitteiden kanssa. Yhdessä kuntien valtionosuuksien indeksijäädytysten ja sosiaaliturvaan kohdistuvien leikkausten kanssa kerrannaisvaikutukset kulttuurin kenttään ovat vakavat. Toivottavaa on, että hallitus peruu tulevat leikkaukset ja luo muita tuki-instrumentteja, jotta hallitusohjelmassa luvattuja tavoitteita kuten kulttuurialan kasvun vauhdittamista päästään todella tekemään, Vähäsöyrinki toteaa.
 

Leikkausuhan alla:

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Kulttuuriin ja taiteeseen kohdistuu OKM:n budjetissa noin 7 miljoonan leikkaus.

Tästä 4 M€ selittyy hallitusohjelman mukaisilla leikkauksilla. Taiteilijaseuran tietojen mukaan näiden joukossa ei ole kuvataiteen kenttää suoraan koskevia kohteita.

Loput noin 3 M€ selittyvät entisten rahapelituottojen vajaalla kompensaatiolla. Näiden kohdistuksesta ei ole vielä tietoa, mutta kuvataiteen alalla leikkaukset saattavat koskea esimerkiksi seuraavia:

- Kehittyvä kulttuuripolitiikka

OKM jakaa yleisavustusta taiteen ja kulttuurin valtakunnallisten yhteisöjen toimintaan. Avustuksella vahvistetaan kulttuuripoliittisesti merkittävän toiminnan edellytyksiä.

Orpon hallitusohjelma perustelee, miksi tästä ei pidä leikata: ”Kulttuurialan kasvu tukee koko yhteiskuntaa vahvistaen sen hyvinvointia, luovuutta ja kestävyyttä.” ja ”Kehitetään kasvua vauhdittavia malleja av-alalle sekä muille toimialoille, kuten kirjallisuuteen ja musiikkin.”

- Suomalaisen kulttuurin näkyvyys maailmalla

OKM jakaa valtionavustusta Suomen kulttuuri-instituuttien toimintaan ja erityisavustusta kulttuuriviennin edistämiseen. 

Orpon hallitusohjelma perustelee, miksi tästä ei pidä leikata: ”Suomalaisen taiteen sekä luovien alojen yritysten kansainvälistymisen edellytyksiä parannetaan ja kulttuurialan roolia maakuvatyössä vahvistetaan.”

- Taide- ja kulttuurifestivaalit

OKM jakaa avustusta valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan. 

 Orpon hallitusohjelma perustelee, miksi tästä ei pidä leikata: ”Kulttuuri- ja taidetapahtumat luovat ympärilleen sekä taloudellista että henkistä lisäarvoa.” 
 

Taiteen edistämiskeskus

Leikkauksen suuruus noin 1,3 miljoonaa euroa, joka selittyy entisten rahapelituottojen vajaalla kompensaatiolla. Kohdistumisesta kuvataiteen alaan ei ole vielä tietoa, mutta leikkaukset saattavat koskea esimerkiksi seuraavia:

- Kuvataiteen yhteisöt

Merkittävä osa kuvataiteen yhteisöjen toiminnasta on mahdollista Taiken jakaman yhteisöavustuksen ansiosta. Avustuksella pyöritetään ympäri Suomea laadukasta ja kustannustehokasta taidenäyttely- ja taidelainaamotoimintaa, joka on saavutettavasti lähellä suomalaisia. 

Orpon hallitusohjelma perustelee, miksi tästä ei pidä leikata: ”Monipuolinen ja arvostettu taide- ja kulttuurielämä on sivistysvaltion tunnusmerkki. Kulttuurilla on suuri merkitys kansalaisten resilienssille, kokonaisturvallisuudelle sekä kansalliselle yhteenkuuluvuuden tunteelle.”

- Taiteilijoiden kohdeapurahat

Taike jakaa kohdeapurahoja taiteilijoiden projekteihin, kuten materiaali- ja tuotantokustannuksiin. Nämä avustukset ovat olennaisia laadukkaan ammattitaiteen mahdollistamisessa. Hakupaine apurahoihin on jo nyt erittäin suurta.

Orpon hallitusohjelma perustelee, miksi tästä ei pidä leikata: ”Huolehditaan taiteen vapaudesta, tekijöiden hyvinvoinnista, osaajien riittävyydestä ja työmarkkinan toimivuudesta.”
 

Seuraavat tukimuodot pysyvät ensi vuonna ennallaan budjettiesityksen mukaan:

  • Taiteilija-apurahojen määrä, 545 apurahavuotta + indeksikorotus
  • Taiteilijaeläkkeiden määrä, 51 eläkettä + indeksikorotus
  • Kuvataiteen näyttöapuraha 960 000 €
  • Prosenttiperiaatteen edistäminen (Taiken avustukset prosenttiperiaatteella toteutettaviin taidehankkeisiin) 500 000 €
  • Näyttelypalkkioavustus 1 000 000 €. Tuoreesta Museobarometrista käy ilmi, että museoille näyttelypalkkioavustus on tärkeä valtion tukimuoto. Avustuksen piiriin on tullut uusia toimijoita, joten määrärahan kasvattamiselle on painetta.
  • Kansallisgallerian kokoelmamääräraha 739 000 €
  • Yksityisen kopioinnin hyvitys 11 000 000 €

 

Lisätiedot:

Annukka Vähäsöyrinki
toiminnanjohtaja, Suomen Taiteilijaseura
puh. 0400 773 105
annukka.vahasoyrinki@artists.fi

 

Tekstiä korjattu 17.10.2023. Muutettu taiteen ja kulttuurin valtakunnallisten yhteisöjen toimintaan viime vuonna myönnetyn summan suuruus.