Kuvataiteen alalle julkaistu ensi kertaa palkkio-ohjeistus



Ohjeistus auttaa sekä taiteilijaa että työn tilaajaa arvioimaan eri työtehtävistä maksettavia korvauksia. Kuvataiteilija on aina oikeutettu asianmukaiseen korvaukseen työstään.


Suomen Taiteilijaseura on koonnut kuvataiteilijoiden ja työnantajien käyttöön ohjeistuksen, joka auttaa heitä arvioimaan erilaisista tehtävistä kuvataiteilijoille maksettavia korvauksia. Ohjeistus pitää sisällään taiteelliset tehtävät, asiantuntijatehtävät, esiintymiset, opetustehtävät ja julkisen taiteen tehtävät.

Kuvataiteilija voi hyödyntää ohjeistukseen koottua tietoa sopiessaan työnsä hinnasta ja ehdoista työn- tai toimeksiantajan kanssa. Ohjeistus auttaa myös työn tilaajaa arvioimaan eri työtehtävistä maksettavan kohtuullisen korvauksen määrää.

Palkkio-ohjeistus julkaistaan osana Taiteen edistämiskeskuksen ja taiteilijajärjestöjen yhteistä Reilun taiteen manifesti -kampanjaa, jolla pyritään edistämään reiluja korvauskäytäntöjä taidealoilla. Asianmukaisten korvauskäytäntöjen juurtumisessa on kyse ennen kaikkea arvojen ja asenteiden muutoksesta.

”Myös kuvataiteen alalla ilmaisen työn teettäminen on yleistä. Haluamme vahvistaa taiteilijoiden neuvotteluasemaa ja kannustaa niin taiteilijoita kuin työn tilaajia edellyttämään asianmukaisia korvauskäytäntöjä. Toivomme, että yhä useammalle on jo itsestään selvää, että taiteilijan osaamisen hyödyntämisestä tulee aina maksaa rahallinen korvaus”, painottaa Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki.

Kuvataiteellisen työn hinnan muodostamista hankaloittaa työllistävien rakenteiden ja vakiintuneiden työnantajaosapuolten puuttuminen alalta. Kuvataiteilija voi kuitenkin aina neuvotella työnsä ehdoista ja palkkiotasostaan. Ohjeistus peräänkuuluttaa myös kirjallisen sopimisen tärkeyttä taidealoilla.

”Moni tilaaja ei ehkä tiedosta, mitä kaikkea kokonaisvaltainen taiteellinen työ pitää sisällään. On sekä työn tilaajan että taiteilijan etu, että työsuorituksen ehdoista sovitaan kirjallisesti etukäteen”, STS:n lakimies Aura Lehtonen toteaa.”

Nyt julkaistuun ohjeistukseen on koottu lähialojen palkka- ja palkkiosuosituksia, tilastotietoa sekä palkkiotasoja, joiden noudattamiseen Suomen Taiteilijaseura on sitoutunut. Ohjeistus pohjaa osin Suomen Taiteilijaseuran ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n palkkiokyselyyn (2019), jolla kartoitettiin erilaisista kuvataiteen alan tehtävistä maksettuja korvauksia.

Ohjeita kuvataiteilijan työn hinnoitteluun -julkaisu

Guidelines for pricing visual artists’ work (In English)