Taiteilijat 2010

maltinranta

Yleiskuva Taidekeskus Mältinrannasta. Etualalla Ilkka Virtasen veistos.

Järjestyksessään 115:s Suomen Taiteilijain näyttely on esillä

Tampereella TR 1 Taidehallissa ja Galleria Nottbeckissa 30.10.-5.12. ja Taidekeskus Mältinrannassa 30.10.-16.12. välisenä aikana.

TAITEILIJAT 2010 tarjoaa mielenkiintoisen läpileikkauksen tämän hetken suomalaisesta kuvataiteesta. Näyttely on yksi niistä harvoista nykytaiteen katselmuksista, joihin kuvataiteilijat voivat vapaasti tarjota teoksiaan ja joissa esillä olevat teokset ovat taiteilijoiden valitsemia. Suurin osa teoksista on uusia, ennennäkemättömiä ja esillä on maalauksia, veistoksia, valokuvia, grafiikkaa, videoita ja installaatioita.

Katselmukseen teoksiaan tarjosi lähes 700 kuvataiteilijaa. Esillä olevat 95 teosta 70 taiteilijalta valitsi Suomen Taiteilijaseuran jäsenjärjestöjen edustajista koostuva taiteilijajury puheenjohtajanaan Teemu Saukkonen Taidemaalariliitosta. Juryn jäsenet ovat Markus Renvall (MUU ry), Anne Meskanen (Suomen Kuvanveistäjäliitto), Maria Kausalainen (Suomen Taidegraafikot) Hannele Romppanen (Valokuvataiteilijoiden liitto) ja
Jyrki Poussu (Suomen Kuvataidejärjestöjen liitto).

Näyttelyssä myönnettiin Suomen Taiteilijaseuran Palokärki-palkinto kuvataiteilija Sami Pennaselle (s.1973). Pennaselta on esillä teos Non Sequitur (2010)
Non Sequitur installaatiosta:

”Johdonmukainen epäjärjestys saa visuaalisten onelinerien suman tuntumaan kerronnalta, josta vastaanottaja tavoittelee lähettäjän viestiä, luoden sen huomaamattaan itse, annetun dis- ja informaation pohjalta.

Kuvataiteellinen ilmaisuni tapahtuu ns. kuvaklusterien kautta. Teen yksittäisiä, usein varsin pienimuotoisia teoksia. En tee niitä tulevia näyttelyitä tai muuta vastaavaa käyttöä varten temaattisesti tai oikeastaan muutenkaan mitenkään suunnitelmallisesti. Toteutan yksittäisiä teknisiä tai ilmaisullisia ideoita sitä mukaan, kun niitä tajuntaan ilmenee. Ilmaisun teknisen välineen pyrin valitsemaan kulloisenkin idean eduksi. Lakkaan useimmiten tekemästä juttuja,jotka koen jollain tasolla jo osaavani. Näyttelyiden välillä annan näiden uusien osasten kertyä, ja toisaalta saatan muunnella jo aiemmin esillä olleita. Sitten seuraavaa näyttelyä ripustaessani suuresta määrästä näitä pieniä teoksia muodostuu yksi koko tilan kattava kokonaisteos. Oikeastaan vasta tämä kokonaisteos on teos, siinä mielessä, kun minä kuvataiteellisen teoksen -käsitteen haluan ymmärtää. Tällä kertaa tämä kokonaisuus kulkee nimellä Non Sequitur.

Installaation 165:n erilliseen osaan jaettavissa oleva materiaali on osin esittävää ja osin abstraktia, osin kuvitteellista ja osin dokumentaarista, osin analyyttistä ja osin ekspressiivistä. Se sisältää mm. kaupunki-luontokuvausta, retrohenkisiä värikenttämaalauksia ja kvasiabstraktia spraysuhinaa, unohtamatta akateemista katutaidetta, nostalgista futurismia tai jotain. Tämä ei ole designtaidetta joka hankittuna objektina tuottaa sosiaalista erottautumista. Ennemmin kyseessä on ns. epäsosiaaliseen ainekseen samaistumisen tuottamaa pyrkimystä resignaation merkityksen kuvaamiseen. Yritys kurkistaa pidemmälle muutamaan ilmiöön, joista lähes kaikilla on hataralle pohjalle pystytetty, joskin painava, mielipide.” Sami Pennanen

Merja Niemisen mediaperformanssi Tilassa esitettiin avajaisissa Galleria Nottbeckissa 29.10.2010 >> yleisöllä oli mahdollisuus kokeilla teoksen kosketusnäyttöä – katso video

”Tilassa on audiovisuaalinen installaatio-performanssi, jossa kaksi esiintyjää improvisoivat ennalta rakennetuilla kuvilla ja äänillä kosketusnäytöltä. Visuaalinen maailma rakentuu abstrakteista tilallisista animaatioista ja äänimaailma korostaa näiden maailmojen monimuotoisuutta. Sekä ääni että visuaaliset elementit tulevat kuultaviksi ja nähtäviksi koskettamalla screeniä, näin teoksen eri kerrokset tulevat esille ja tekevät visuaalisen ja äänimaailman yhteneväiseksi. Tilassa mahdollistaa fyysisen maailman ja digitaalisen maailman kohtauspinnan tutkimisen teoksen kontekstissa. Fyysinen maailma on läsnä esiintyjien kautta, ja digitaalinen maailma näyttäytyy kosketusnäytön ja äänen välityksellä. Kosketusnäytöllä olevat visuaaliset elementit ja niiden kanssa kommunikointi koskettamalla yhdistää fyysisen ja digitaalisen erottamattomaksi kokonaisuudeksi.” Merja Nieminen

Sini Anttila-Rodriguez
Miia Autio
Pasi Autio
Susanna Autio
Annika Dahlsten
Riitta Forsman
Anssi Hanhela
Jukka Hautamäki
Anni Henriksson
Armas Hursti
Eric Hynynen
Pauliina Jokela
Henna Joronen
Terhi Kaakinen
Mika Kalilainen
Mauno Keränen
Mari Keski-Korsu
Sirkku Ketola
Mirka Kinnula
Nomi Kitinprami
Saija Kivikangas
Outi Koivisto
Juhani Koivumäki
Miss Kompro
Arto Korhonen
Päivi Koskinen
Sari Koski-Vähälä
Erica Kovanen
Reijo Kärkkäinen
Enni Kömmistö
Markku Laakso
Tiina Laitanen
Harri Larjosto
Riikka Latva-Somppi
Teija Lehto
Johanna Lemettinen
Ulla-Mari Lindström
Jukka Mikkola & Irmeli Mäkilä
Kalle Mustonen
Jari Männistö
Merja Nieminen
Pekka Niittyvirta
Aulikki Nukala
Elena Näsänen
Hanna Oinonen
Panu Ollikainen
Sami Pennanen
Outi Pieski
Marja Pirilä
Pilvari Pirtola
Merja Pitkänen
Tero Puha
Annika Rauhala
Pasi Rauhala
Anna Rikkinen
Vappu Rossi
Elina Ruohonen
Heidi Saramäki
Iiu Susiraja
Sirpa Särkijärvi
Tatu Tuominen
Tuomas Tuomiranta
Timo Tähkänen
Ingrid Ung
Hanna Vahvaselkä
Tiina Vainio
Milja Viita
Ilkka Virtanen
Joonas Vähäsöyrinki
Dominik Wlodarek