Suvi Nurmi: Kuvataidetta sanoista?

Suvi Nurmen Ekfrasis-näyttely oli esillä Oksasenkatu 11:ssä helmikuun loppuun saakka. Kuva: Sandra Lamppu.

Suvi Nurmen Ekfrasis-näyttely oli esillä Oksasenkatu 11:ssä helmikuun loppuun saakka. Kuva: Sandra Lamppu.

Olen ilmaissut itseäni aina luontevimmin sanojen keinoin. Alakouluikäisenä haaveilin kirjailijan urasta. Kallion ilmaisutaidon lukiossa kirjallinen ilmaisu oli lempioppiaineeni, kun taas kuvaamataitoa opiskelin vain yhden pakollisen kurssin verran.

Ajauduin kuvataiteen pariin oikeastaan sattuman oikusta. Lukion jälkeen muutin seurustelukumppanin perässä Hyvinkäälle ja mietin, mitä ryhtyisin tekemään siellä. Pääsin Hyvinkään taidekouluun toiselta varasijalta. Ajattelin kaksivuotista taidekoulua jonkinlaisena kevyenä välivaiheena, jonka jälkeen palaisin kiltisti alkuperäiseen suunnitelmaani opiskella äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajaksi. Aloitinkin opinnot yliopistolla kotimaisen kirjallisuustieteen parissa heti taidekoulusta valmistuttuani, mutta jonkinlainen kipinä kuvataidetta kohtaan oli kuitenkin jäänyt kytemään. Tärkeimmän taidekouluopettajani yllyttämänä hain seuraavana keväänä Kuvataideakatemiaan. Kun akatemian ovet aukesivat ensiyrittämällä, se tuntui niin vahvalta merkiltä, etten voinut jättää asiaa sikseen. Niinpä aloitin kuusivuotiset opinnot kohti kuvataiteen maisterin tutkintoa. Jos en olisi päässyt sisään, en olisi varmaankaan tullut hakeneeksi uudelleen ja olisin nykyisin äidinkielenopettaja.

Sanat, kieli ja kirjallisuus säilyivät kaikesta huolimatta tärkeimpinä intohimoinani ja tunsin välillä olevani vähän väärässä paikassa kuvallisemmin ajattelevien opiskelutovereiden keskellä. Kaikeksi onneksi toisena opiskeluvuotenani Kuvataideakatemiassa paikkasidonnainen taide ja yhteisötaide tulivat tutuiksi, ja samalla törmäsin kuvataiteen teoksiin, joissa sanoilla oli merkittävä rooli. Oli todella silmiäavaavaa ymmärtää, että voisin käyttää tärkeimpiä vahvuuksiani myös kuvataiteen kentällä.

Nykyisessä taiteilijan työssäni minua inspiroivat kaikenlaiset tekstit: ohikuullut keskustelut, laulujen sanoitukset, suomalaiset muinaisrunot, sanallistetut muistot ja unet sekä lempikirjojen ensimmäiset ja viimeiset lauseet. Usein aloitan uuden teoksen työstämisen jokin tila lähtökohtanani. Kenttätyö on tärkeää, eräänlainen taiteellis-etnografinen tutkimus, jossa tutkin tietyltä alueelta löytyviä tekstejä, haastattelen ihmisiä ja kerään aineistoa, josta lähteä tekemään jotakin uutta. Kaikkein mieluisin työskentelytapa minulle on palapeli, jossa hajotan tilasta keräämäni tekstiaineiston pienempiin osiin ja kokoan siitä samaan paikkaan uusia, yllättäviä kokonaisuuksia.

Kuvataiteen tekemistä sanojen keinoin on kommentoitu usein kohdallani ”poikkeukselliseksi”, mutta en missään tapauksessa ole ainoa. Tekstipohjaisista mediainstallaatioistaan tunnettu Charles Sandison palkittiin Ars Fennicalla vuonna 2010, ja tiedän sekä Suomesta että maailmalta useita muitakin taiteilijoita, joille teksti on tärkeä työväline. Se tuntuu antavan minullekin oikeutuksen kutsua itseäni kuvataiteilijaksi, vaikka nimike onkin tuntunut välillä kohdallani hiukan harhaanjohtavalta.