Suvi Nurmi: Näyttelytilana koko kaupunki

Suvi Nurmi: Kruununhaan laulu, 2009. Kuva Suvi Nurmi.

Suvi Nurmi: Kruununhaan laulu, 2009. Kuva Suvi Nurmi.

Opiskellessani Kuvataideakatemiassa ihmettelin, miksi monen valmistuminen jäi roikkumaan siksi, ettei näyttelyaikaa koulun galleriasta sattunut saamaan. Minkä vuoksi gallerianäyttely olisi ainoa vaihtoehto opinnäytetyön julkiselle esittämiselle? Kaupunkihan on täynnä kiinnostavia tiloja, jotka antavat oivat puitteet monenlaiselle taiteelle, jos niitä vain osaa oikein katsoa. Useimmiten lupa heltiää kysymällä eikä tilasta tarvitse edes maksaa.

Perinteiset galleriatilat valkoisine seinineen ovat paikkasidonnaisen taiteen näkökulmasta usein niin epäkiinnostavia paikkoja neutraaliudessaan, etten ole juurikaan niihin hakeutunut. Oikeastaan ainoat kerrat, joina teoksiani on esitetty gallerioissa, ovat olleet kutsunäyttelyitä. Niinäkin kertoina olen pyrkinyt löytämään tilaan paikkasidonnaisen näkökulman ja useimmiten laajentanut teokseni tavalla tai toisella gallerian seinien ulkopuolelle, osaksi kaupunkitilaa.

Syksyllä 2014 Forum Boxin nuorten taiteilijoiden kutsunäyttelyssä Catch toteutin rakennuksen historiaan pureutuvan ääniteokseni gallerian ulkoseinän viertä kulkevaan portaikkoon. Joulukuussa 2015 puolestaan tein Uusi MUU -näyttelyyn tekstiteoksen, jonka aineksina olivat gallerian aiempien näyttelyiden tiedotetekstit. Teos oli nähtävissä MUU Gallerian ikkunoissa kadulta päin ympäri vuorokauden. Kyse ei ole siitä, että pitäisin perinteisiä gallerianäyttelyitä sinänsä epäkiinnostavina. Paikkasidonnaiselle taiteelle muunlaiset tilat vain antavat yleensä hedelmällisemmän lähtökohdan.

Monet tietämäni taiteilijat vaikuttavat ylenkatsovan taidenäyttelyiden pitämistä esimerkiksi kahviloissa tai kirjastoissa pitäen sellaista amatöörien puuhasteluna, mutta minä näen asian toisin. Olen aktiivisesti etsinyt taiteeni tiloiksi paikkoja, joissa käydään lähtökohtaisesti muista syistä kuin taiteen vuoksi. Minua inspiroi ajatus siitä, että taiteeni saattaa yllättää ihmisen silloin, kun hän sitä vähiten odottaa – että onnistun tuottamaan jonkin oivalluksen tai uuden näkökulman ja saan jonkun havainnoimaan tuttua paikkaa uusin silmin. Tila, jolla on muita funktioita kuin taiteen kokeminen ja jonka kävijäkunta on taideyleisöä laajempi, sopii kokemukseni mukaan paikkasidonnaiselle työskentelylle parhaiten. Minua ei vaivaa sekään, jos satunnainen kokija ei tunnista teostani taiteeksi törmätessään siihen odottamattomassa paikassa.

Teoksiani on toden totta ollut esillä kahviloissa ja kirjastoissa, mutta myös metroasemalla, raitiovaunupysäkeillä, kirjakaupassa ja Kuopion torilla, muutamia esimerkkejä mainitakseni. Yhteisötaideprojektien merkeissä olen työskennellyt lisäksi vanhainkodeissa, alakouluissa ja vastaanottokeskuksissa. On inspiroivaa ja avartavaa nähdä uusia tiloja ja tavata erilaisia ihmisiä. Kukaan taiteilija ei tietenkään työskentele tyhjiössä, mutta itse koen jatkuvan kontaktin ulkomaailmaan erityisen tärkeäksi.

Yksin neljän seinän sisällä en saa aikaiseksi mitään, vaan ideoita alkaa pulputa vasta astuessani ovesta ulos, vuoropuhelussa tilojen ja niiden käyttäjien kanssa. Olen toisinaan kokeillut työhuonetyöskentelyä, mutta luopunut pöytäpaikastani pian tarpeettomana. Minulle työhuone on kaikkialla.