Kysely: Taiteilijat toivovat selkeyttä ja yksiselitteisiä ohjeita työttömyysturvasta

26.4.2018

Suomen Taiteilijaseuran työttömyysturvakysely ammattikuvataiteilijoille paljastaa useita ongelmia taiteilijoiden työttömyysturvassa. Etenkin kyselyyn tulleet kymmenet avovastaukset tukevat STS:n tietoja ja kokemuksia siitä, että taiteilijoiden työn tunnistaminen ja tunnustaminen on TE-viranomaisille edelleen vaikeaa. Työn tunnistamiseen liittyvät ongelmat johtavat pitkiin ja taiteilijalle raskaisiin selvitysprosesseihin. Tarpeettomien ja jo kertaalleen ratkaistujen selvitysten teettäminen hukkaa sekä taiteilijan että viranomaisten aikaa. Erityisen vaikeita ovat alle neljän kuukauden työskentelyapurahoihin sekä kohdeapurahoihin liittyvät toistuvat selvityspyynnöt. Kymmenet kyselyyn vastanneet taiteilijat toivovat työttömyysturvan hakemiseen selkeitä ja yksiselitteisiä ohjeita, jotta turhilta selvityksiltä vältyttäisiin.

Suomen Taiteilijaseura teki maalis–huhtikuussa ammattikuvataiteilijoille suunnatun verkkokyselyn työttömyysturvasta ja siihen liittyvistä ongelmista. Kysely oli suunnattu taiteilijoille, jotka ovat olleet työttöminä nykyisen työttömyysturvalain voimassaoloaikana eli 1.1.2016 lähtien. Kyselyyn vastasi 171 taiteilijaa, joista 164 oli ollut työttömänä kysyttynä aikana. Kyselyn tulokset on koottu myös pdf:ksi: Työttömyysturvakysely 2018.

Tyypillisin työttömyysturvan muoto oli työmarkkinatuki, jota oli saanut 45 % vastaajista. Ansiosidonnainen työttömyysturva oli toiseksi yleisin vaihtoehto, 34 %. Peruspäivärahalla oli ollut 16 % vastaajista ja 4 % ei työttömyydestä huolimatta ollut saanut mitään työttömyysturvaa. Enemmistö vastaajista, 45 % oli saanut soviteltua päivärahaa.

Taiteilijoilla on suuri epävarmuus työkykyä ylläpitävästä työstä

30 % kyselyn vastaajista kertoi joutuneensa tekemään selvityksen yritystoiminnasta esimerkiksi sen perusteella, että heillä on y-tunnus tai kotisivut taiteellista työtä varten. Selvityksen tehneistä 11 %:lta oli evätty työttömyysturva, koska heidät oli katsottu päätoimisiksi yrittäjiksi.

 

Selvitykseen liittyvät ongelmat paljastuvat selkeästi kymmenistä asiaan liittyvistä avovastauksista. Tyypillisin ongelma on työkykyä ylläpitävän työn määrän määrittely: kuinka paljon taiteilija uskaltaa ilmoittaa tekevänsä taiteellista työtä ilman, että se vaikuttaa työttömyysturvaan? Useat vastaajat ovat arvioineet oman taiteellisen määrän todellista tuntimäärää huomattavasti pienemmäksi tai eivät ole kertoneet lainkaan omasta taiteellisesta työstä. Yksi vastaajista kertoo tiedustelleensa virkailijalta, minkä verran taiteellista työtä voi työttömyysturvalain mukaan tehdä työttömyysjakson aikana. Selkeän vastauksen sijaan taiteilija joutui toistamiseen tekemään selvityksen taiteellisesta työskentelystään.

Useissa vastauksissa toistuu taiteilijoiden näkemys siitä, että työttömyysturvaa hakiessa pitää osata sanoa ”oikeat” asiat, jotta välttyy pitkiltä ja taloudellisesti raskailta selvityksiltä. Kaikilta vastaajilta ei kuitenkaan oltu kysytty, kuinka paljon työkykyä ylläpitävä työ heitä työllistää.

Taiteilijat haluavat selkeitä ohjeita ja linjauksia

Työttömyysturvakyselyn vastauksissa korostuu, kuinka vaikeaa taiteilijoiden on saada tietoa heitä koskevista säännöistä ja tulkinnoista. Useat taiteilijat kertovat kärsineensä selvityspyynnöistä, joissa esitettyihin kysymyksiin he katsovat jo aiemmissa selvityksissä vastanneensa ilman, että tilanne on muuttunut. Esimerkiksi työryhmän tai yksittäisen taiteilijan saamasta kohdeapurahasta on toisinaan joutunut tekemään selvityksen, vaikka se lopulta ei ole vaikuttanut taiteilijan työttömyysturvaan. Päätöksentekoprosesseja kuvaillaan kyselyyn tulleissa avovastauksissa peräti mielivaltaisiksi. Taiteilijat kuvailevat asemaansa selvitysrumbassa tukalaksi ja monet kertovat henkisen hyvinvoinnin olevan koetuksella.

Aktiivimallista on vasta vähän tietoa

Vain kolmisenkymmentä kyselyn vastaajaa oli saanut työttömyysturvan aktiivimalliin liittyvän selvityspyynnön. Heistä 35 % arvioi, että mikään aktiivimallin ehdoista ei heidän kohdallaan täyty, vaan he menettävät 4,65 % työttömyysturvastaan seuraavan 65 maksupäivän ajan. 65 % vastaajista arvioi täyttävänsä aktiivimallin ehdot. 45 % vastaajista oli tehnyt tarkastelujaksolla 18 tuntia palkkatyötä ja 14 % oli osallistunut koulutukseen. 4 % oli ansainnut yritystoiminnasta 241 euroa.

Aktiivimallin mukaan työttömän työnhakijan tulee 65 päivän tarkastelujaksolla joko tehdä 18 tuntia pakkatyötä, ansaita yritystoiminnasta 241 euroa tai oltava viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävässä palvelussa. Jos työtön ei saavuta edellä mainittuja ehtoja, hän menettää 4,65 % työttömyysetuudesta seuraavalla 65 päivän tarkastelujaksolla.

Muutama aktiivimallin selvityspyynnön saanut tai sellaista odottava taiteilija kertoi, että he mieluummin menettävät 4,65 % työttömyysturvastaan kuin selvittävät kriteerien täyttymistä siitä huolimatta, että heillä oli riittävästi  myyntituloja teosten myynnistä. Taiteilijoilla oli pelkona, että jos he kertovat myyneensä teoksiaan, he joutuvat tekemään uuden selvityksen yrittäjyydestään. Selvityksen työläys ja hitaus arvelutti vastaajia, ja he pelkäsivät statuksensa muuttuvan sivutoimisesta päätoimiseksi yrittäjäksi. Päätoimiselle yrittäjälle ei myönnetä vastaavaa työttömyysturvaa kuin sivutoimiselle yrittäjälle.

STS tiedottaa TE-viranomaisten vakiintuneista käytännöistä

Kysely osoittaa STS:lle selvän tehtävän ajaa ammattikuvataiteilijoille selkeämpää ja tasapuolista työttömyysturvakohtelua. Taiteilijoiden ja apurahansaajien työttömyysturvaan kaivataan läpinäkyvyyttä niin, että TE-viranomaisten linjaukset olisivat samat eri puolilla maata ja virkailijoista riippumatta. Tavoitteena on, että esimerkiksi turhista kohdeapurahaselvityksistä luopuminen säästäisi sekä taiteilijan että viranomaisten aikaa ja resursseja.

STS:n sivuilla on jo nyt laaja tietopaketti työttömyysturvasta. Sen tiedot perustuvat työttömyysturvalakiin ja sen tulkitsemiseksi vakiintuneisiin käytäntöihin. Kuinka elää kuvataiteella -hankkeessa laadittuihin artikkeleihin on päivitetty 1.1.2016 voimaan astuneen työttömyysturvalain mukaiset tiedot ja käytännöt.

Annamme Taiteilijalle-sivuillamme työttömäksi jääneelle taiteilijalle neuvoja mm. työssäoloehdon täyttymisestä, yritystoiminnasta, ammattitaidon yläpitämisestä työttömyyden aikana ja apurahojen vastaanottamisesta työttömyyden aikana. STS:n jäsenliittojen jäsentaiteilijat voivat kysyä apua työttömyysturvaan liittyvissä asioissa myös seuran lakimieheltä.