Tuula Närhinen: Hei, me kierrätetään – taiteilijat dyykkaamassa

Kollega lähestyy kantamuksineen. Seison bussikatoksen alla ja hymyilen tervehdykseksi, mutta hän tuijottaa oudosti lävitseni. Samassa tajuan, ettei hän havaitse muitakaan pysäkillä odottavia. Kanssaihmisten sijaan taiteilijan katse näyttää kiinnittyneen roskiksen päälle hylättyyn energiajuomatölkkiin. Hän lähestyy purkkia vaivihkaa eikä aikaakaan kun saalis on jo sujahtanut kassin pohjalle. En tohdi häiritä moikkaamalla vaan annan arvostetun kollegan jatkaa työmatkaansa keskeytyksettä ja visusti incognito.

Neiti Etsivä: Pitkänsillan pohjoispuolella (1992), yksityiskohta installaatiosta

Neiti Etsivä: Pitkänsillan pohjoispuolella (1992), yksityiskohta installaatiosta

Tapaus todistaa ikiaikaisesta metsästäjä-keräilijän vaistosta, joka elää kulttuurijätteestä ammentavissa taiteentekijöissä. Tunnistan saman piirteen itsessäni. Urani roskisdyykkarina alkoi 25 vuotta sitten taiteilijanimellä Neiti Etsivä. Vuonna 1992 esitin Kaapelitehtaalla järjestetyssä aluenäyttelyssä installaation Pitkänsillan pohjoispuolella. Tapanani oli juosta aamulenkkejä kantaen mukanani mustavalkofilmillä ladattua järjestelmäkameraa (uskomatonta miten paljon kevyemmin ja vaivattomammin tämäkin sujuisi nykyteknologian avulla). Kuvasin kotikulmieni Kallion, Sörnäisten ja Harjun herääviä katuja ja noukin samalla mukaani todistuskappaleita elämästä. Huulipunan värjäämät tumpit, tyhjät Diapam-pakkaukset, pullonkorkit, kondomikuoret sekä öisten kulkijoiden taskusta pudonneet kirjeet, taksikuitit ja muistilaput päätyivät teokseeni kertomaan päivän varjoon jäävistä tapahtumista.

Tuula Närhinen: Rantaan ajautuneita nalliletkun pätkiä

Tuula Närhinen: Rantaan ajautuneita nalliletkun pätkiä

Sittemmin meren tuomaan hylkytavaraan erikoistuneena ”rantojen naisena” olen huomannut, että teosmateriaalien hankkiminen muistuttaa sienestämistä. Ensin tuntuu kuin tienoo olisi tyhjä – mitään ei näy kunnes yhtäkkiä suppilovahveroita pilkottaa kaikkialla. Taidematskun keräilijän aistit herkistyvät työn edetessä: silmä harjaantuu ja kehittyy havainnoimaan mitä erikoisimpia ympäristön yksityiskohtia. Lopulta haviteltu aines suorastaan pistää silmään.

Viimeisimmät kokemukseni materiaalin metsästyksestä liittyvät parhaillaan työn alla olevaan jätemuovi-installaatioon. Teos on silkkaa roskaa. Se käsittää maihin huuhtoutuneesta muovipussijätteestä solmitun ryijydiptyykin sekä kuvakudosten väliin sijoittuvan värisuoran, jonka olen koonnut Helsingin rannoilta siivoamistani muovisista nalliletkun pätkistä. Nonel (non-electric)-impulssiletkuvyyhtejä oli pitkin syksyä ajautunut runsain mitoin Harakan saaren rannoille. Aine on todennäköisesti peräisin risteilyaluksille tarkoitetun uuden syväväylän räjäytystöistä. Nallit ovat värikoodattuja: vaaleanpunaiset ja -siniset letkut näkyvät jo kaukaa. Sitä vastoin punainen nalliletku maastoutuu hämäävästi rusehtavaan graniittiin, ja keltaisia pätkiä oli aluksi huomattavan vaikea erottaa ruo’onkappaleista.

Tuula Närhinen: Kierrätysmuovikassi merenrannalla

Tuula Närhinen: Kierrätysmuovikassi merenrannalla

Muoviainesten saalistukseeni on liittynyt aarteenmetsästystä ja surkuhupaista kilpailua roskista. Osuin lupaavalle roska-apajalle samaan aikaan ympäristökasvatusta nauttivan lapsiryhmän kanssa.Lapset olivat saaneet tehtäväkseen koota taideteoksen kaikesta siitä mikä ”ei kuulu luontoon”. Pikkupojan hamutessa merivedessä lilluvaa muovikassia, tein nopean syöksyn – ja kauhistus: taiteilijatäti riisti pussin lapsen kädestä! Ahneuteni syynä oli pula roskasta: tukevasta muovista valmistetut kassit ovatalkaneet käydä harvinaisiksi koska niitä ei enää saa kaupoista maksutta. Ympäristön kannalta tämä on tietysti erinomainen kehityskulku mutta kaltaiseni roskataiteilijan näkökulmasta aavistuksen ongelmallista.

Tuula Närhinen: Impressions plastiques. Soleil levant (Aamunkoitto). Kuvakudos merenrannalta kerätyistä muovipusseista, yksityiskohta teoksesta

Tuula Närhinen: Impressions plastiques. Soleil levant (Aamunkoitto). Kuvakudos merenrannalta kerätyistä muovipusseista, yksityiskohta teoksesta

Jätteen työstäminen taiteeksi on niin tavallista, että on suorastaan vaikea keksiä kuvataiteilijoita jotka eivät käyttäisi teoksissaan dyykattuja tai kierrätettyjä materiaaleja. Syksyllä haaliessani materiaalia peltipurkkikoosteeseen Rumpusetti sateelle törmäsin kuvataiteilijakollegoihin lähes jokaisella kirpputorilla – itse asiassa useammin kuin näyttelykierroksella. Monesti onkin taloudellisesti paljon järkevämpää hankkia tarvikkeet käytettynä. Ja joskus voi olla myös niin, ettei työhön tarvittavia aineksia ole saatavilla muuten kuin jätelavoja tai roskiksia koluamalla.

Mitä erikoisimpien matskujen kanssa puuhastelu on taiteellisen työn ytimessä. Jopa siinä määrin että kuvataiteilijoiden voi sanoa olevan kyynärpäitään myöten ”aineissa”. Kuvataiteen tohtori Timo Heinon väitös Aineen olemuksesta materian muuntumiin valottaa taiteilijan intiimiä suhdetta materiaaliin. Heinon kokemukset huonepölystä ja sen käsittelystä olivat kiehtovaa luettavaa. Sain tietää muun muassa imureiden pölypusseista löytyneistä sattumista sekä tutustua taiteilijan kehittämiin neuvokkaisiin tapoihin siivilöidä ja kesyttää villakoiria. Aivan erityisesti ihailin Heinon järjestelmällisyyttä. Hän jaksaa pitää huolta työturvallisuudesta ja -hygieniasta – mikä ainakin itseltäni pääsee roskahommien imussa helposti unohtumaan.

Taidan olla jätteistä pääsemättömissä. Nytkin leikkaan työhuoneellani kuteita koirankakan sekä muun määrittelemättömän moskan tahraamista muoviriekaleista. Samalla yritän pitää työni skatologisen äklöfaktorin kurissa tukeutumalla teoriaan ja tutkimukseen. Kakkamuoveja lajitellessani toistelen etäännyttävänä mantrana kulttuuriantropologi Mary Douglasin kiteytystä: ”Lika on ainetta väärässä paikassa”. Taiteilijat järjestelevät maailmaa uudelleen ja ponnistelevat ankarasti likaa koskevan vääryyden korjaamiseksi. Kuinka siis on, puhdistuuko roska kun siitä tulee teos?

 

Mary Douglas, Puhtaus ja vaara: Rituaalisen rajanvedon analyysi. Suom. Virpi Blom ja Kaarina Hazard. Tampere: Vastapaino, 2000.

Timo Heino, Aineen olemuksesta materian muuntumiin. Helsinki: Kuvataideakatemia, 2016.

Rajoilla,Suur-Helsinginja Uudenmaan aluenäyttely. Kaapelitehdas, Helsinki 1992.